Avioero on vanhan suhteen päätepiste ja alku uudelle elämälle. Uussinkku on useimmiten nelikymppinen kaupunkilainen, joka tietää eron myötä tarkemmin, mitä kaipaa rakkaudelta.
Pariskunta, jota ei pian enää ole, istahtaa keittiön pöydän ääreen. Tilastojen perusteella ikkunasta tuikkivat kaupungin katuvalot.
Toinen osapuoli, todennäköisesti nainen, avaa suunsa ja nostaa kissan pöydälle. Hän on punninnut asiaa, ehkäpä jopa vuosien verran, ja haluaa erota.
Sanojen ulos saaminen saattaa tuntua vaikealta. Tähän vaiheeseen päästessä niiden seuraukset tuskin kuitenkaan pelottavat naista. Hän on pyöritellyt päässään erilaisia skenaarioita ja miettinyt, millaiseksi arki tulisi muodostumaan.
Nyt ylitsepääsemättömiltä tuntuvia ongelmia on saatettu ratkoa yhteistuumin, usein jopa ammattiauttajan avulla, mutta niistä eroon pääseminen tuntuu mahdottomalta.
Surkutteluun ei kuitenkaan ole syytä.
Kaikkia suhteita ei ole luotu kestämään, ja eron jälkeen koittaa uusi, usein onnellisempi elämä. Enemmistö eronneista ei kadu päätöstään.
10 vaaran vuotta
Ensimmäistä kertaa avioituvien suomalaisnaisten keski-ikä on 31,7 vuotta, miesten taas 33,9 vuotta. Ensimmäistä kertaa eroavien keski-ikä on naisilla taas 40,6 vuotta, miehillä 42,9. Vaikka ensimmäisen avioliiton solmimisikä on noussut vuosien kuluessa, eroon päätyvien keski-ikä on pysynyt melko samanlaisena koko 2000-luvun ajan.
Laskitko jo päässäsi? Jos keski-ikien perusteella lasketaan, ensimmäisestä avioliitosta eroon kuluu vajaat kymmenen vuotta. Avioliiton suurimmat vaaran vuodet ovat kymmenen ensimmäistä, joista varsinkin toinen, kolmas ja neljäs ovat riskialttiita aikoja.
Näinä vuosina ensirakkauden huuma on todennäköisesti haihtunut ja treffi-illat kodin ulkopuolella vaihtuneet arkisten askareiden hoitoon. Pari saattaa elää niin sanottuja ruuhkavuosiaan, mikä heijastuu myös vuorovaikutukseen. Enää ei puhuta saati pussailla samoissa määrin kuin aikaisemmin.
Tilanteeseen havahtuva puoliso saattaa yrittää tavoitella intohimon liekin entisenkaltaista roihua. Jos tämä ei tuota tulosta, tunne erilleen kasvamisesta voimistuu.
Tai kenties parin väliin kiilaa Kolmas, jolla ei läheskään aina tarkoiteta salarakasta. Se voi olla myös työ, aikaa vievä harrastus, uskonto… Oikeastaan mikä tahansa tekijä, joka kaappaa huomion ja suuntaa sen toisaalle. Vaikutus on sama: sen läsnäolo aiheuttaa eripuraa. Pari huomaa kasvaneensa erilleen.
Toisinaan eroon johtava tapahtumasarja alkaa jonkinlaisesta kriisistä, esimerkiksi sairaudesta tai köyhyydestä. Väestöliiton vuoden 2003 Perhebarometrin kyselyssä eronneista suurempi osa lukeutui työttömiin, lomautettuihin ja opiskelijoihin. Pelkkä yksittäinen tapahtuma on kuitenkaan harvoin syy lusikoiden jakoon laittamiselle.
Kun ero hiipii vaihtoehdoksi
Ristiriidat jäävät ratkomatta, keskusteluyhteys heikkenee tai takkuilee. Halailu ja helliminen vähenevät. Pariskunnasta toinen – tai mahdollisesti molemmat – huomaa ajattelevansa eroa. Ensin satunnaisesti, kenties yhtenä vaihtoehtona, joka kuitenkin tuntuu vielä kaukaiselta, ehkä jopa mahdottomalta.
Suomalaisella sisulla ongelmia pyritään kyllä selvittämään. Väestöliiton vuoden 2003 Perhebarometriin osallistuneista eroperheistä 34 prosenttia oli hakenut apua ammattiauttajalta: kirkon piiristä, perheneuvoloista ja mielenterveystoimistoista.
Aina tämäkään ei auta. Eroajatuksista on ehtinyt tulla säännöllisempiä ja konkreettisempia. Parisuhteessaan onneton on kaavaillut, kuinka järjestäisi raha-asiansa, asumisensa ja lasten hoidon. Ero siis tapahtuu harvoin hetken mielijohteesta: sitä punnitaan keskimäärin vuoden tai kahden ajan.
Lukujen valossa avioero on joillekin ryhmille muita todennäköisempi etappi matkan varrella.
Kaupungeissa erotaan ja harkitaan eroamista enemmän kuin maaseudulla. Tämän huomaa tilastoistakin. Vuonna 2016 Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnissa oli väkilukuun suhteutettuna eniten eronneita; Pohjanmaan, Kainuun ja Ahvenanmaan maakunnissa heitä oli vähiten. Huomasitko, että jälkimmäisen ryhmän maakunnista kaksi on sellaisia, joissa puhutaan paljon ruotsia? Se ei ole sattumaa: suomea äidinkielenään puhuvat eroavat useammin kuin ruotsinkieliset.
Vähemmän koulutetut ja matalapalkkaiset eroavat ylempiin sosiaaliryhmiin kuuluvia todennäköisemmin. Lapsettomat parit ja yhden lapsen vanhemmat ajattelevat eroat useammin kuin useamman lapsen vanhemmat. Nuorempana lapsia hankkineet eroavat herkemmin kuin 30 ikävuoden tienoilla perheen perustaneet.
Suomalaiset parit tapaavat solmia avoliiton ennen avioitumistaan. 91 prosenttia eronneista on elänyt avoliitossa keskimäärin neljän vuoden ajan ennen naimisiin menemistä. Alttarille astellessa pari on tuntenut toisensa keskimäärin viiden vuoden ajan.
Vuoden 2013 Perhebarometriin kerätyistä vastauksista havaittiin, että joka viides eronneista oli havainnut kielteisiä piirteitä kumppanissaan jo seurustelun alkuvaiheilla, mutta tästä huolimatta jatkanut ja syventänyt suhdetta avo- ja avioliittoon asti. Sanonta pitää siis paikkansa: rakkaus todellakin on sokea – tai ainakin yltiöoptimistinen.
Raastava harkinta-aika
Eron harkinta-aika koetaan useimmiten rankimmaksi vaiheeksi. Ihan ymmärrettävää, onhan hyppy tuntemattomaan aina pelottavaa. Harva kuitenkaan päätyy harmittelemaan päätöstään: esimerkiksi Väestöliiton kyselyyn vastanneista 62 prosenttia ei ollut katunut eroaan koskaan ja vain seitsemän prosenttia ilmoitti katuvansa sitä usein.
Avioerolla on tietenkin kielteisiäkin vaikutuksia. Naisille se tietää käytettävissä olevien tulojen laskua keskimäärin 13 prosentilla, mikä saattaa käydä raskaaksi varsinkin yksinhuoltajatalouksissa.
Eronneet miehetkin saattavat kärsiä taloudellisia menetyksiä. Kova kolaus miehille on myös se, että he saattavat jäädä sivummalle lastensa elämästä, lapsethan tapaavat edelleen jäädä äidin luokse asumaan. Ero vaikuttaa usein myös sosiaalisiin suhteisiin, sukupuoleen katsomatta. Ystäväpiirit jakautuvat, välit ex-kumppanin sukulaisiin vaikeutuvat.
Mahdollisista menetyksistä huolimatta elo eron jälkeen sujuu useimmiten mukavasti, jopa erinomaisesti. Neljä viidesosaa eronneista kokee onnellisuutensa lisääntyneen. Varsinkin naiset kokevat suhteensa lapsiin ja omiin ystäviin syventyneen, miehet taas arvostavat lisääntynyttä vapaa-aikaa.
Mutta mahtuuko kuvioihin mukaan uusi rakkaus? Useimmiten vastaus tähän on myöntävä.
Eron jälkeen uuteen suhteeseen?
Ero voi olla opettavainen ja monet sen kokeneet uskovat, että pystyvät paremmin solmimaan uuden, onnellisen parisuhteen.
Jos avioliiton viimeiset vuodet olivat kylmiä, paluulla deittailumarkkinoille voi olla itsetuntoa kohottavia vaikutuksia, vaikka tarkoituksena ei olisikaan uuden vakituisen suhteen löytäminen. Toisten kiinnostus hivelee itsetuntoa ja herättelee eronnutta näkemään itsensä viehättävänä, haluttavana persoonana.
Uudelleen sinkkuuntuneita henkilöitä ei kuitenkaan kiinnosta pelkkä kukasta kukkaan lentely. Valtaosa uskoo rakkauteen, ja kaipaa uutta syvää ihmissuhdetta elämäänsä. Väestöliiton vuoden 2013 Perhebarometrin kyselyssä vain kuusi prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei eronsa jälkeen kaipaa uutta vakituista suhdetta.
Toiselle kierrokselle lähtevät myös tietävät paremmin, mitä haluavat. Uussinkut ovat kriittisempiä ja odottavat uuden kumppanin olevan aidosti yhteensopiva heidän kanssaan.
Koettujen kolhujen tuomat opetukset heijastuvat myös käsityksiin parisuhteesta. Eronneet painottavat avioliitossa olevia enemmän paitsi samankaltaisia elämänarvoja ja jaettuja harrastuksia, myös hyviä kommunikointitaitoja, arvostusta ja luottamusta sekä sujuvaa seksielämää.
Jos omat lapsihaaveet ovat jo täyttyneet, toisella kierroksella voi keskittyä etsimään nimenomaan sielunkumppania – tai vähintään sitä ihmistä, jonka kanssa arki olisi kaikkein mukavinta jakaa.
Alkuperäisen jutun löydät täältä: https://www.iltalehti.fi/pinnalla/201806182201018741_iq.shtml
Ilona/Iltalehti
Tämä on juttusarjan ensimmäinen artikkeli. Juttusarjaa tukee E-kontakti
Se o. kyllä niin että: MIES jättää ja nainen sopeutuu!!!
Anteeksi mutta on koettu LIIAN MONESTI. -52v-
”Näin karu on suomalainen avioero – nainen jättää ja mies sopeutuu” Niin, voi olla, että totuuden toinen puoli on se, että naiselle avioliitto on ollut karu ja täynnä yksinäisyyttä. Avioliiton aikana – varsinkin lasten synnyttyä nainen on sopeutunut loputtomasti ja kokee, ettei enää voi sopeutua miehen uranluontiin, jatkuviin poissaoloihin, yksin jäämiseen avioliitossa – pahimmassa tapauksessa naiseuden täydelliseen kadottamiseen.
Nainen on ehkä koettanut ottaa asiaa puheeksi lukemattomia kertoja – turhaan. Varmaan ero sitten tulee yllätyksenä miehelle, joka on keskittynyt itseensä ja uraan. Elämä voi olla karua – toiselle ennen ja toiselle jälkeen eron.