Nettideittailu on nykyään huomattavasti helpompaa kuin ennen.
Niin kauan kun modernia teknologiaa on ollut olemassa, on sitä myös valjastettu Sen Oikean löytämisen helpottamiseen. Nettideittailu oli ennen kuitenkin ”nettideittailua”.
Lueskelin kesällä mainiota nettideittailun historiasta kertovaa kirjaa. Kuten monet suuret keksinnöt, ihmisten yhdistäminen tietokoneen avulla lähti todellisesta tarpeesta.
Huoneen kokoinen kone ruksutti reikäkortteja
Vuonna 1959 joukko yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston opiskelijoita teki työnäytteenään ohjelman, jossa 49 miestä ja 49 naista yhdistettiin toisiinsa kyselykaavakkeen tietojen perusteella. Kaavakkeet kävi läpi pienen huoneen kokoisella IBM 650 -tietokoneella tehty Happy Families Planning -ohjelma.
Kaavakkeessa kysyttiin muun muassa uskonnollisuudesta, ulkonäöstä ja harrastuksista. Kokeesta tuli onnistuneita, ja vähemmän onnistuneita pareja, sekä jopa yksi avioliitto. Mutta kouluprojektin jälkeen ohjelma unohtui eikä sitä käytetty enää uudelleen.
Reikäkortteja vanhoihin IBM:n tietokoneisiin. Tällaista nettideittailu oli ennen.
1960-luvun alussa Iowan yliopistossa Ed Lewis -niminen psykologi kehitti vastaavanlaistaohjelmaa Iowan yliopistossa samaiselle IBM-tietokoneelle, jotta hän pystyi myös tutkimaan muun muassa kuinka nopeasti ihminen kiinnostuu toisesta ja kumpi sukupuoli näkee ylipäätään suhteen mahdollisuuden positiivisemmin.
1960-luvun puolivälissä tapahtui taas Harvardissa kun opiskelijat tekivät Operation Match -nimisen tietokoneohjelman. Jeff Tarr keräsi tarvittavat rahat alkupääomaksi ja loi kaavakkeet: 75 kysymystä itsestä ja 75 kysymystä unelmadeitistä. IBM 1401 -tietokoneella rakennettu ruksutti reikäkorteiksi tehtyjä kaavakkeiden vastauksia ja pullautti ulos toisilleen sopivia pareja.
Kyselyn täyttäneet saivat kaavakkeen jätön jälkeen tietokoneella printatun liuskan, jossa tylysti kerrottiin kuuden sinulle sopivan henkilön nimi, osoite ja koulu. Muutamalla dollarilla sai tämän listansa itselleen ja siitä tulikin huippusuosittua.
Samoihin aikoihin myös samantyyppisellä idealla perustettiin Eros-niminen palvelu.
Suomessa nettideittailtiin ensin maatalousnäyttelyssä
Tämän jälkeen seuraavia isompia kehitysaskelia otettiin 1980-luvulla Ranskassa, missä Marc Simoncini perusti Minitel-tekstitietokoneen avulla toimivan pinkin chat-huoneen deittailua varten. Yhdysvalloissa taas samoina aikoina suosituksi tulivat BBS-foorumit.
Suomessakin tietokoneet tulivat kuvaan jo varhaisessa vaiheessa. IEVA-kone eli Isännän ja Emännän Valintatietokone oli ensi kertaa käytössä Oulun maatalousnäyttelyssä vuonna 1982. Myöhemmin samaa dataa käytettiin myös MTV-kanavan Napakymppi-ohjelmassa. Katso video Yle Areenasta IEVA-koneesta.
1980-luvulla Jenkeissä suosittua oli myös ”videodeittailu”: kävit konttorissa tekemässä itsestäsi pienen videon ja samaan konttoriin joku pystyi tulemaan niitä filmejä katsomaan tai tilata niitä kotiin.
Katso alla olevalta videolta hupaisia videodeittailuesittelyitä:
Moderneja, nykyisiä nettideittisivustoja muistuttavia palveluita, alkoi tulla runsaasti 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja ne ovat dominoineet markkinoita siitä lähtien.
Iloisin nettideittiterveisin,
Heli E-kontakti.fistä
Lähteet: Love in the time of algorithms, Dan Slater; Yle Areena; Wikipedia