Ensikohtaaminen treffikumppanin kanssa

Selvitimme, miten kävijämme toimisivat, mikäli ensikohtaaminen treffikumppanin kanssa ei ole toivotunlainen.

Nettitreffailuun mukavaa jännitystä tuo kiinnostavan henkilön kanssa ensikohtaamisen sopiminen kasvotusten. Onko hän yhtä kohtelias, kun olin ajatellut? Onko hän samannäköinen, kun profiilikuvassa ja millaiseksi olen hänet kuvitellut? Selvitimme E-kontaktin blogin lukijoiden avulla, mitä deittailijat tekevät treffeillä, jos treffikumppani ei tosielämässä nappaakaan.

Meitä E-kontaktin taustajoukkoja kiinnosti, miten kävijämme hoitaisivat tilanteen treffeillä, mikäli treffikumppani ei vastaa odotuksia ja on jo heti kättelyssä selvää, ettei jutusta tule mitään. Kysyimme E-kontaktin blogissa suoraan, mitä kävijämme tekisivät tällaisessa tilanteessa. Vastauksia tuli yhteensä 151, eli mielipiteitä riitti!

Tuloksien mukaan selkeästi suurin osa (80%) yksinkertaisesti kärsisi treffit loppuun asti kunnialla. Toiseksi tullut vaihtoehto (16%) oli kertominen vasten kasvoja, ettei treffikumppani miellytä. Kaksi viimeistä vaihtoehtoa saivat molemmat vain 2% äänistä. Vain hyvin harva kävisi tässä tilanteessa vessassa, eikä palaisi takaisin. Samoin vain 2% vastaajista pyytäisi kaveriaan soittamaan ja valehtelisi, että tuli hätätilanne, jotta pääsisi poistumaan treffeiltä.

E-kontaktin kävijät vaikuttavat olevan varsin kohteliaita ja suoraselkäisiä deittailijoita, mikä on erittäin mukava kuulla! Mikäli treffikumppani ei vastaisikaan odotuksia tosielämässä, on se haastava ja kiusallinen tilanne. On vaikea sanoa, mikä olisi missäkin tilanteessa se oikea tapa toimia. Kukaan ei varmastikaan halua tahallisesti pahoittaa treffikumppanin mieltä.

Mutta miten sitten varmistua, ettei tällaiseen tilanteeseen ajautuisi? Ensiksi, selvennä itsellesi, millaista kumppania etsit. Mitä ominaisuuksia häneltä kaipaat? Toiseksi, vaikka ulkonäkö ei aina ole kaikkein tärkein asia, niin aina voit ystävällisesti kysyä toista lähettämään itsestään kuvia mahdollisen profiilikuvan lisäksi. Kolmanneksi, tutustukaa rauhassa nettitreffien merkeissä. Ehdota ensitapaamista kasvotusten vasta, kun tulee vahva tunne siitä, että tähän henkilöön haluan tutustua yhä syvemmin!

Löydä rakkautesi jo tänään, tee profiili tästä >>

Mukavaa treffailua!

Deittailuterveisin

Leena, E-kontakti

(Visited 8 123 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*